Sosiaalinen meedio Näkemys ja näky

Tyhjän saa pyytämättäkin mutta jonottamaan joutuu

Helsingissä julkisen terveydenhuollon palveluissa on onnistuttu ainoastaan hinnoittelussa. Siis koska varsinaista terveyskeskusmaksua ei käynnistä peritä, on se suunnilleen se hinta, mikä saadusta palvelusta on järkevää maksaa. Verorahojahan koko homman pyörittämiseen uppoaa, mutta käsi pitkällä ne olisivat, vaikka saisivat vapaasti määritellä hinnastonsa. Pahoin pelkään, että siitä huolimatta olisi jonottamisesta ja turhautumisesta muodostuva terveydenhuolto tasan saman rahan arvoista kuin nytkin.

 

Joku saattaa kysyä nyt, miksi olen pahoittanut näin kovasti mieleni? Eikö nyt ole väärä ajankohta vinkua asiasta, koska käynnissä ovat eduskuntavaalit? No minäpä vastaan lyhyellä kertomuksella, jonka kulku mahtuu about kuluneen viikon sisään. Ja tämä tarina, tämä on totta. Tokikin se on vain subjektiivinen totuus, minun totuuteni, mutta uskokaa huviksenne, minua ei liikuta tässä asiassa kenenkään muun kanta enää paskan vertaa.

 

Eli tuossa lauantaina 11.4. tietämissä huomasin, että olen jälleen saamassa flunssan ja sunnuntaina asia olikin jo päivän selvä, koska oli kuumetta ja oli kurkku kipeä, enkä saanut juurikaan ääntä aikaan. Maanantaina kykenin jo tekemään pientä omaa arviota, että kyseessä oli virusperäinen tauti, johon liittyi luultavasti angiina. En nähnyt sen vaivan arvoiseksi, että olisin käynyt pyytämässä terveyskeskuslääkäriltä tämän tiedon kirjallisena ja mahdollisesti saanut kaikkeen sopivan kehotuksen juoda runsaasti ja napsia Buranaa. Olen maallikko näissä asioissa, mutta sen verran valistunut maallikko, että halutessani pystyisin toimittamaan valelääkärin virkaa ainakin Helsingissä, missä voisin tarvittaessa verhota tietämättömyyteni vakuuttavalla tyhjänpuhumisella.

 

Tiistaikin vierähti näissä samoissa merkeissä oireiden suhteen, mutta keskiviikkona nenäntukkoisuus saavutti sellaiset mittasuhteet, että nenäsumutteen käytöstä huolimatta sain vasemman korvani kipeytymään. Siitä on yli kolmekymmentä vuotta, kun minulla on ollut korvatulehdus, mutta kivuntunne oli silti yhä tuttu ja halusin siitä mielellään eroon. Tiesin, että täytyisi saada ilma kulkemaan siinä röörissä, joka korvan ja nenän välissä on ja limakalvoturvotuksen laskeminen olisi se tapa, koska mitkään lentokoneista tutut keinot eivät toimineet. Itse kokeilin tulehduskipulääkkeen ja antihistamiinin vaikutuksia ja konsultoin erästä tuttua sairaanhoitajaa. Toimin näin, koska Helsingin terveysasemien takaisinsoittopalvelu toimii silleen, että jos on oikein akuuttia asiaa, niin saatat saada ajan lääkärille jo kuukaudenkin päästä. Ainoa tapa saada akuutti aika lähimainkaan samalle päivälle on kärkkyä puhelimessa heti seiskalta. Mutta korvani kipeytyi vasta puolilta päivin, enkä olisi jaksanut odottaa takaisinsoittoa neljään asti vain kuullakseni, että olisi pitänyt soittaa seiskalta tai hyväksyä se tosiasia, että lääkärillä on aikaa vaivalleni vasta touko-kesäkuussa. Niin ja ettei unohtuisi, niin tämä takaisinsoittopalveluun soittaminen todellakin on ainoa tapa saada joku puhelimen päähän siellä terveysasemalla.

 

Tämä varmasti on osaltaan vähentänyt sekä hoitajien että lääkäreiden tarvetta terveysasemilla. Ainakaan itse en soita sinne muuta kuin todella, todella tukalassa paikassa, mutta sittenkin mieluummin 112:een, koska jos on osia irti, niin on todennäköistä, että makaan tajuttomana vessan lattialla, kun se odotettu puhelu lopulta tulee. Lisäksi näiden puhelimen kanssa operoivien ihmisten tarkoitus ei todellakaan ole olla avuksi tai asiakaspalvelijoita. Ei. Heidän on tarkoitus toimia sairaalabyrokratian toimeenpanovallan edustajina ja tehdä ratkaisut kunkin avuntarpeesta jo ennen lääkäreitä tai hoitajia. Kävipä kerran niinkin, että hätäpäissäni soitin terveysasemalle ja kun minulle soitettiin takaisin ei linjalta kuulunut mitään. Ei huutelemallakaan. Ainoastaan tuut tuut tuut, sitten kun yhteys sieltä päästä katkaistiin. Yritinpä soittaa takaisin, mutta nauhoite kertoi, että puheluni on jo rekisteröity ja voin hyvillä mielin odottaa heidän palaamistaan asiaan. Siispä vaimon puhelin käteen ja siitä soittoa samaan kohteeseen. Takaisinsoitto tuli ja kun selitin, asiaani, niin puhelimen toisessa päässä oltiin sitä mieltä, että ei ole heidän ongelmansa, jos puhelimeni on rikki. Ei ollut, koska olin puhunut muitakin puheluita jo välillä. Mutta se oli se korsi, joka katkaisi kamelin selän ja haukuin kyseisen puhelintytön kaikilla tuntemillani haukkumasanoilla ja varasin ajan Mehiläiseen. Ja sainkin sen vielä samalle päivälle. Ja sieltä asiallista palvelua hintaan 140€.

 

Mutta siis eiliseen keskiviikkoon palatakseni. Tekemäni hoitotoimenpiteet olivat ilmeisesti liian vähän, liian myöhään ja viiden tietämissä, kun olin alkamassa laittamaan ruokaa lapselleni, kuulin korvastani pienen äänen ja tunsin, miten jotain lämmintä alkoi valua kaulalleni. Tiesin toki, että nyt oli sitten korvassa reikä, josta kertynyt paine pääsi purkautumaan, mutta oli todella suuri kynnys koskettaa sitä lämmintä märkää kaulallaan ja katsoa sormenpäistä, miten suuri osa siinä olisi verta. Kipu siis hellitti tai ainakin muutti muotoaan, enkä minä varsinaisesti ollut sillä korvalla mitään kuullut muutenkaan enää hetkeen. Ajattelin kuitenkin varmistaa 24h terveysneuvonnasta, että pitääkö nyt lähteä sitten päivystykseen ja sieltä todettiin, että kyllä näin nyt vain olisi tehtävä. Seuraavat tapahtumat voidaan esittääkin tiivistetymmin:

 

Bussilla Haartmaniin. Ilmoittautuminen. Jonotus. Tapasin sairaanhoitajan, joka totesi, että kyllä sinun tärykalvo paskana on, mutta otti samalla tulehdusarvon ja käski odottamaan lääkärin tapaamista. Lisää istuskelua odotussalissa. Lääkärin tapaaminen illan viimeisenä potilaana.. Lääkäri totesi, että kyllä, tärykalvo paskana ja ihmetteli, miten se oli tapahtunut niin nopeasti. Kielsi viikkoon tekemästä oikeastaan mitään (jos vamma oli tullut ruokaa laittaessa, niin äärimmilleen vietynä tämä kielto tulee vaikuttamaan aika moneen asiaan). Päätti myös kirjoittaa Kefexiniä kuurin ja vissiin jotain muuta. Vielä kehotti viikon kuluttua tapaamaan hoitajaa, joka tarkastaa korvan sen hetkisen statuksen. Ohjasi päivystyksen hoitajalle, joka antoi aloituspaketin Kefexiniin, ettei tarvitse saman tien suoria apteekkiin. Kotiin. Löytää nukkuma-asento, jossa veristä töhnää valuisi itsekseen johonkin, eikä korvaa särkisi, koska siinä ujelluksessa ja rutinassa oli jo ihan tarpeeksi sietämistä. Aamulla lapsi päiväkotiin ja apteekkiin hakemaan Kefexinit. Farmaseutti toteaa, ettei ole tullut lääkemääräystä sellaiseen. Minä, että mitäs vittua ja mitäs nyt. Farmaseutti neuvoo soittamaan Haartmaniin, josta kyllä asiat selviää, kun niillä on siellä kirjanpito ja kaikki kohdillaan. Ensin soitin vaihteeseen, josta minut yhdistettiinkin sinne samaan terveysneuvontaan, jossa sielläkään ei oltu asiastani tietoisia tai kiinnostuneita. Sain kuitenkin numeron, jonka tulisi viedä minut juuri oikeaan puhelimeen. Luultavasti veikin, koska siihen vastasi joku osastonsihteeri, joka oli äärimmäisen haluton tekemään mitään minkään suhteen, koska hän vain noudattaa byrokratiaa. Niin kuin tekevät kaikki saman virkanimikkeen alle mahtuvat, koska he kilvan kyttäävät toisiaan, vain etsien paikkaa, josta pääsisivät tekemään kantelun kollegansa virheestä. Että sellanen lämmin työilmapiiri. Hän kuitenkin antoi vaihtoehdoiksi soittaa takaisin klo 16.00, kun paikalla olisi joku, jota asia kiinnostaisi tai soittaa omalle terveysasemalle ja varata aika lääkärille. Itse järkeilin niin, että mieluummin soitan takaisin paikkaan, jossa alkuperäinen virhe on tapahtunut ja mahdollisesti. MAHDOLLISESTI saadaan korjattua joskus klo 16.00 jälkeen. Koska se toinen vaihtoehto soittaa siihen takaisinsoittopalveluun klo 9.00 jälkeen tarkoittaisi sitä, että mahdollisesti joskus klo 16.00 minulle tarjottaisiin lääkäriaikaa heinäkuulle. Jolloin sitten uusi lääkäri voisi tehdä kokonaan uudet virheet asiassani. Mutta uskoisin, että siihen mennessä olisi oikeassa korvassani jo pysyvä kuulon alenema ja se antibioottikuurikin olisi keskeytynyt, joten sekin olisi vähän paska juttu. En ole varmaan kymmeneen vuoteen syönyt yhtään antibioottikuuria, joten en ehdoin tahdoin haluaisi katkaista tätä ensimmäistä tähän ja synnyttää kehossani uutta antibiooteille vastustuskykyistä bakteerikantaa.

 

Eli lopputuloksena tästä kaikesta tällä hetkellä on, että kellon ollessa kohta puolessa päivässä, minulla ei edelleenkään ole kuuloa oikeassa korvassani, mutta sitä vastoin on tärykalvossa sen verran iso reikä, että se valuttaa sitä veristä kuraa joka kerran kun yskin tai hengitän tai teen mitä tahansa. Eikä minulla ole vieläkään antibiootille reseptiä. Lisäksi jo mainitut seikat ja useammat muut turhautumat tähän terveydenhuoltopelleilyyn aiheuttaa sen verran rajua vitutusta, että on todennäköistä, että jatkossa hankin kaikki lääkkeeni jostain Piritorin kulmilta, missä se onnistuu ilman luokatonta asiakaspalvelua. Sitä paitsi kyllä se Kefexinreseptin kärttäminen alkaa jo muutenkin tuntumaan ihan epätoivoiselta yritykseltä säätää crackiä. Luullakseni osaan riittävällä tarkkuudella diagnosoida itseni, että pystyn arpomaan myös sen, mitä tarvitsen asian korjaamiseen.

 

Niin että jos nämä ovat suunnilleen ne terveydenhoitopalvelut, joita paperittomille haluttaisiin tarjota, niin en usko, että aivan kauheaa ryntäystä Pietarin kodittomia tarvitsee ruveta odottelemaan. Uskoisin jopa että siellä päin maailmaa katufarmaseuttien tarjoamien lääkkeiden kirjo on laajempi kuin täällä. Enkä myöskään usko, että heillä on erityistä tarvetta luopua ihmisyytensä rippeistä vain, että pääsevät ihailemaan suomalaisen byrokratian saavutuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat